Arkea

Tällä viikolla olen tehnyt arkihaastetta facebookissa. Ihanan monena päivänä arki on ollut iloista ja kullankeltaista: Iltavaloa, parvekeillallisia, hiirenkorvia ja teekupposia. Sitten on sellaisia päiviä kuin tänään, joina kaikki menee koko ajan pikkuisen pieleen. Mutta niissäkin päivissä on onneksi piilotettuna hyviä hetkiä ja inspiraatiota.

Ja ne erityisen hyvät uutiset: Huomenna on perjantai! Viikonloppu, ja sääennuste lupaa 16-17 astetta ja aurinkoista. Meillä pakataan siis piknikkori ja suunnataan puistoon.

Luontoretkellä

Olen yrittänyt viime aikoina opetella arkista otetta omiin unelmiin. Mitä voin tehdä tänään, mitä voin tehdä juuri nyt? Vuoristovaellus tai melontaretki saa odottaa, mutta sen sijaan teimme polkupyöräretken koskirantaan patikoimaan. Eihän se kovin kummoista ollut (ja ensi kerralla vaihdamme joentöyräsmetsän merenrantamaisemiin), mutta aurinko paistoi, pensaikko vihersi ja askel tuntui ihanan kevyeltä. Ei hullumpi tapa käyttää pääsiäismaanantai.

Pääsiäinen

Tähän pääsiäiseen on kuulunut auringonpaistetta, juhlimista, paaaaljon sohvalla makoilua, väsymystä, mutta myös iloa. Ja nyt kun kevät on tulollaan, alan rakastua yhä enemmän ja enemmän tähän kaupunkiin ja näihin kotikulmiin, puistoihin, metsiin ja kaupungin vilinään.

Kuva keskiviikolta (se oli melkein jo pääsiäinen!), jolloin suoraan kotiin suuntaamisen sijaan lorvin Kisahallilta Oopperalle ja siitä Töölönlahden rantaan, istahtaen joka toiselle puistonpenkille ja hengittäen sisään kevätilmaa ja auringonsäteitä. Viikko jatkui sittemmin samanlaisena. Ei ehkä voisi paremmin ensimmäisiä kevätlämpimiä viettää.

Rohkeuden muoto

Elämässä tulee hetkiä, jolloin universumi puuttuu peliin, vavisuttaa, muokkaa ja möyhentää oikein urakalla. Viime viikko oli minulle sellainen.

Ja sitten tuli maanantai, pääsiäisviikko. Juutalaisille taas pesah, Egyptin orjuudesta vapautumisen muistojuhla. Tiistaina tein jotain, jonka rohkeuden luulin ennen olevan minulle täysin tavoittamattomissa. Keskiviikkona rohkenin tehdä jotain, jota ennen pidin pelkuruutena. Tänään olen hiljentynyt kuuntelemaan hämmennystä siitä, että taas, yhtäkkiä, elämä on aivan uudenlaista.

Jotenkin tämän kaiken keskellä olen taas muistanut, kuinka pienistä asioista kiinni elämä on. Sitä tekee päätöksiä sekunnin murto-osissa, ja sen jälkeen ei voi muuta kuin ristiä kätensä ja toivoa, että ne valinnat ovat oikeita. Että sunnuntai on vielä edessä. Että tämä on se tie, joka johdattaa kohti luvattua maata. 

Vuoden alussa minä valitsin tämän vuoden sanoiksi ylläolevassa kuvassa olevat. "Onnellisuus on rohkeuden muoto". Ja voi itku, miten en silloin osannut ajatella, millaisia muotoja nuo sanat vielä saavatkaan. 

Mutta tänä pääsiäisenä kiitän silti näistä mutkista, tästä rohkeudesta, tästä armosta, joka saa joka aamu uusia muotoja. Ja toivon samaa meille kaikille: Että vapautuisimme siitä mikä meitä orjuuttaa, että sunnuntaina aurinko paistaisi pimeimpäänkin luolaan ja paljastaisi, että mikään kauheus ei ole lopullista. Siihen minäkin yritän nyt uskoa.

Hyvää pääsiäistä, murut! 

Kevätaurinko

Tänään muistelen eilistä iltapäivää, kun kurottelimme narsissien kanssa yhdessä kohti aurinkoa. Parvekkeella tarkeni topissa ja shortseissa ja nenänpäähän ilmestyivät ensimmäiset pisamat. Ihana, ihana kevät <3

Ruotsiin ja takaisin

Tänä hiljaisena iltana muistelin, kuinka kuukausi sitten käytiin miehen kanssa yhdessä Tukholman risteilyllä ensimmäistä kertaa vuosiin. Edellisellä kerralla oltiin abeja ja sitä edellisellä wanhoja. Niiltä risteilyiltä muistan laivan buffetin, mansikkakoskenkorvan ja sen, kun laivan diskossa soi Akcentin Kylie. Väliin jääneenä vuotena kaatui Voikkaalta yksi tehdas, luettiin kirjoituksiin, oltiin rakastuneita, toivottiin ja samalla pelättiin ihan hirveästi.

Tällä kertaa kaikki oli samanlaista, mutta silti ihan erilaista. Mulla soi päässä SMG, mutta miehen puhelimessa Luke Bryan. Siiderit hytin sängyllä maistui samalta kuin aina, mutta taxfreestä ostettiin cavaa ja brandya. Laivan baarissa syötiin tapaslajitelma ja maisteltiin punaviinejä, mutta mä nauroin miehen huonoillekin jutuille niin kuin joskus kuusitoistavuotiaana.

Tai ei, ei ehkä sittenkään. Tässä naurussa oli jotain pehmeyttä, jota siitä ennen puuttui. Sellaista syvyyttä, joka tulee vain siitä, kun on alkanut pikkuhiljaa tajuta, kuinka vähän toista voi muuttaa, ja kuinka paljon voi silti rakastaa.

Silloin tajusin, että juuri nyt, tässä hetkessä, olen rakastuneempi tuohon mieheen kuin koskaan ennen. Suuri osa siitä teini-ikäisten hormonihuuruisesta intohimosta on poissa, ja Luojalle kiitos siitä, että elämä menee eteenpäin eikä sitä enää koskaan saa takaisin. Niiden metsämansikanmakuisten lukioristeilyjen jälkeen on ehditty matkustaa pitkälle ja kasvaa kauas, kauas siitä mitä silloin kerran oltiin.

---

Tuntuu hyvältä olla toiveikas tulevasta. Kokea edes hetken verran se tunne, kun tietää, että hei me pystytään tähän, nyt ja huomennakin.

Niiden hetkien voimalla jaksaa taas.

Huolenpitoa ja avokadoja

Alkuviikon radikaalit oivallukset:

Kuinka hyvää yksinkertainen ruoka on. Kuinka itseään voi joskus rakastaa parhaiten kasalla kuullotettuja kasviksia kuorrutettuna avokadolla, salsalla ja kreikkalaisella jogurtilla. Kuinka on välillä OK itkeä bussissa. Ja kuinka yksi aurinkotervehdys voi muuttaa koko päivän suunnan.

Hyvää uutta viikkoa, murut. Pitäkää itsestänne huolta.